Saksa sijaitsee Keski-Euroopassa ja on sen suurin valtio. Naapurimaat ovat Puola, Tsekki, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Luxemburg, Belgia ja Hollanti. Pohjoisessa sillä on rantaviivaa niin Itämeressä kuin Pohjanmeressäkin. Saksan maisemat ovat vaihtelevat - pohjoisessa on tasankoa, etelässä sijatsevat Alpit. Väkiluku on noin 82 miljoonaa henkilöä. Katolilaisia, protestantteja ja ateisteja on lähes yhtä paljon. Protestanttista uskontoa tunnustetaan pääsääntöisesti maan pohjoisosassa katolilaisuuden ollessa etelässä suurin uskontokunta.
Merkittävimpiä kaupunkeja ovat pääkaupunki ja samalla väkiluvultaan Saksan suurin kaupunki Berliini, maan toiseksi suurin kaupunki Hampuri, joka on merkittävä satamakaupunki, Etelä-Saksassa sijaitseva München. Frankfurt on liike-elämän keskus. Siellä sijaitsevat Saksan pörssi ja Euroopan keskuspankki. Valtiomuodoltaan Saksa on parlamentaarinen demokratia. Virallinen kieli on saksa, mutta myös